Lyngen ja Rørnestindenin huiputus kesän hyväillessä

Lyngen on satumaisen kaunis paikka, joka on suosittu varsinkin vapaalaskijoiden parissa. Me kävimme siellä huhtikuussa harjoittelemassa vähän suksilla kuten aiemmin kerroinkin. Silloin vuoret olivat lumen ja jään peitossa ja näyttivät kristallipatsailta. Elokuinen Lyngen on aivan erilainen! Vuoret ovat lempeämpiä, vaikkakin jäämeri niitä jatkuvasti piiskaa. Joka puolella on vihreää, ilmassa väreilee lämpö ja lampaiden kellot kilkattavat joka paikassa. Tuntuu kuin olisi sukeltanut Tolkienin seikkailuun!

Ennen, kuin kerron tarkemmin tämän kertaisesta viikonloppureissustamme, haluan kirjoittaa muutaman sanan meidän rakkaasta pakettiautostamme, Volgswagen Transporterista. Meillä oli aina ennen hirveä työ päästä nukkumaan auton taakse, koska siellä oli kaikki tavarat meidän tavalla, eli aika huolettomasti hujan hajan. Meidän piti aina tyhjentää takaosasta tavaroita etupenkeille, että pääsemme nukkumaan auton taakse. Eräänä päivänä ostimme K-raudasta vaneria sängyksi, sahasimme sängylle jalat ja ripustimme seinille tärkeitä tavaroitamme: maailmankartan, Mount Everestin kartan, Tibetin lipun ja rukouslippuja. Tavarat saa sängyn alle siististi ja me voimme missä tahansa laittaa auton parkkiin ja kömpiä nukkumaan. 

Meidän ihana naapuri lupasi jälleen kerran käydä hoitamassa kissoja, joten pääsimme lähtemään kohti Lyngeniä heti perjantaina töiden jälkeen. Matkalla kävimme syömässä jossain tienvarsikodassa lohikeiton ja poropaistin, sekä jälkiruoaksi lettuja mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Olimme aluksi innoissamme löytämästämme paikasta mutta jotenkin mielemme muuttui, kun ryystimme suhteellisen hintavia annoksia paperilautasilta. Eipä sillä nyt väliä ollut, pääasia oli että saimme syödäksemme ja matka jatkui hyvällä tuulella. Olen opiskellut Ayurvedahierojaksi. Ayurveda on intialaista elämäntiedettä. jonka mukaan ihmiset jaetaan kolmeen kehotyyppiin vataan, pittaan ja kaphaan. Minun kehotyyppini on pitta ja kehotyyppini elementti on tuli (+vesi) joten sekä luonteessani, että ruoansulatuksessani on tulta. Jos en saa ruokaa, en välttämättä ole miellyttävää seuraa.

Matka Kilpisjärvelle tuntuu aina ikuisuudelta mutta sinne päästyään kummasti virkistyy, kun maisemat alkavat muuttua dramaattisemmiksi. Jo tutuksi tulleeseen tapaamme, kävimme heti jäämerelle päästyämme rannalla ihmettelemässä auringonlaskua ja sitä upeutta mitä vastarannalla näkyy: toinen toistaan kauniimpia vuoria!

Purskuttelin taas merivettä ja ihmettelin elämääni. Olen joskus nuorena unelmoinut "maistavani kaikkia meriä" elämäni aikana. Halusin matkustaa yksin kauas pois ja nähdä ja kokea "sen kaiken". Tunsin levottomuutta, koska olin hukannut juureni. Nyt kolme maailman suurinta merta on purskuteltu ja haaveilen edelleen maailman meristä mutta unelma on muuttanut muotoaan sen verran, että rinnallani näkyy nyt toinen ihminen ja minulla on juuret täällä kotona, olen tyytyväinen elämääni ja pyrin olemaan läsnä aina tässä hetkessä. Unelmointi on ihanaa ja tärkeää mutta elämä menee ohi jos katse on aina tulevaisuudessa.

Tällä kertaa ajoimme vielä samana iltana perille Lyngeniin saakka, ohi Lyngseidetin keskustan, jo tutuksi tulleelle leiripaikallemme. Paikka löytyy, kun lähtee ajamaan Lyngseidetistä tietä Fv91 Svensbyhyn päin noin 15 kilometriä. Ensin vasemmalla näkyy tien vieressä kallio ja kun ajaa vielä vähän eteen päin, tieltä kääntyy vasemmalle ns. peltomaiselle parkkipaikalle liittymä. Parkkipaikka on Kjosenin vuonon rannalla ja siitä näkyy upeita vuoria mm. Rørnestinden, jonka olimme päättäneet huiputtaa seuraavana päivänä. Katselimme niin pitkään oven raosta kauas vuonon suuntaan kun valoa riitti. Pimeän laskeuduttua menimme pakettiautomme takana olevalle sängylle nukkumaan. Tunsin siitä sängystäkin valtavaa kiitollisuutta!

Aamulla heräsimme hyvin nukkuneina makuupusseistamme auton perältä. Avasimme auton oven ja totesimme olevamme paratiisissa, missä on upea, aurinkoinen ilma. Vuorten keskellä on aivan mieletöntä olla. Niistä saa aivan käsittämätöntä voimaa ja samalla ne viestittävät hyvin selkeästi ihmisen pienuudesta. Katoimme aamupalan ulos ja nautiskellen joimme kahvit ja söimme leivät, sekä lisäksi vielä tankkasimme Leaderin Outdoor Gourmet aamiaispussit. Olemme normaalisti käyttäneet Blå Bandin retkiruokia mutta olin saanut töistä kokeiltavaksi kotimaisen Leaderin tuotteita ja voin kyllä lämmöllä suositella niitä. Kahvimaitona meillä on aina Oatlyn kauramaitoa. Se säilyy hyvin reissussa. Näillä jaksoi lähteä kohti huippua!

Ajoimme autolla Eidebakkenille muovitehtaalle. Lähellä muovitehdasta on tien varressa parkkipaikka, josta lähtee polku metsään kohti Rørnestindenia. Aluksi kuljetaan puiden suojassa jonkin matkaa puron vartta ja läpi saniaisten valtaaman peikkometsän, kunnes polku alkaa nousta ja maisema avartua. Lähtöpiste on noin 50 metriä merenpinnan yläpuolella ja Rørnestinden kohoaa 1041 metriä meren pinnan yläpuolelle eli juosten ei huipulle asti pääse (ellei ole Kílian Jornet). Rankka nousu ei kuitenkaan tunnu pahalta, koska maisemat ovat aivan mielettömän upeat ja lampaiden kellot luovat keijumaisen tunnelman.

Puolessa välissä matkaa vihreä niitty muuttuu rakkakiveksi ja oikea huipulle nouseminen alkaa. Reitti luokitellaan helppokulkuiseksi mutta en suosittele lähtemään ilman nilkkaa tukevia kenkiä (tai ainakaan edellisessä kirjoituksessani mainitsemissani korkokengissä) sillä kivikko on aika irrallista. Nousu on jyrkähköä mutta ei ollenkaan pelottavaa eli missään nimessä mitään köysiä ym. turvavarusteita reitillä ei tarvitse olla mukana.

Viimein huipulle päästyä näkee vuoren toiselle puolelle ja todella alkaa hahmottaa miten korkealla oikeasti on. Alhaalla on pikkuruisia rakennuksia ja vuono näyttää vesilätäköltä. Aurinko on lähes käden ulottuvilla. Me tapamme mukaan vietimme huipulla selvästi enemmän aikaa kuin muut sinne kiivenneet. Huomasin ajattelevani ihmisen pienuutta ja elämän väliaikaisuutta.

Alas päin meneminen oli vaikeahkoa ja hidasta rakkakivikossa. Kun kivikko loppui ja tulimme niitylle, lampaat tulivat tervehtimään meitä, sopivan etäisyyden päästä kylläkin. Heittäydyimme hetkeksi ruoholle makoilemaan ja katselimme pilvien liikkeitä. Nautin täydestä sydämestäni näistä hetkistä, kun tyytyväisyyden voi aistia toisessa ja itsessä.

Loppumatka alas vuorelta oli hyvästä kunnosta huolimatta aika rankkaa reisille mutta päästyämme autolle päätimme melkein yhteen ääneen mennä oluelle Magic Mountain Lodgeen. Ilma alkoi muuttua sumuiseksi ja näytti lupaavan sadetta. Yöksi ajoimme auton kolmisenkymmentä kilometriä Lyngseidetistä kohti Skibotnia tien vierellä olevalle pysähdyspaikalle ja nukahdimme makuupusseissamme rankkasateen ropistessa auton kattoon. Kiitollinen, tyytyväinen ja rakastettu olo. Nähdään taas pian Lyngen!