Levi, Kätkä, Pallas ja Ylläs - kesäretkiä tunturissa

Kasvoin lapsuuteni Keski-Pohjanmaalla pienessä kylässä, jonka läpi virtaa Lestijoki. Naapurin maalaistalossa asui paras ystäväni, jonka kanssa kolusimme kaikki paikat noin viiden kilometrin säteellä kotoamme. Leikkipaikkaamme rajasivat yhdessä ilmansuunnassa joki, toisessa kylän keskusta, kolmannessa Loukkuunjärvellä oleva Pettäjäntie ja neljännessä ilmansuunnassa koulu jota kävimme. Jokirannassa me useimmiten viihdyimme koristelemassa kävyillä mutakakkujamme sekä kiipeillen puissa ja rakennellen majoja jokirannan pikkumetsässä. Olen asunut muutamassa eri maassa ja monessa eri Suomen kaupungissa, muuttoja on takana suurin piirtein noin viisitoista. Nyt asun taas kylässä, jota halkoo joki ja joen lisäksi täällä on myös järviä ja tuntureita. Leikkipaikka on vähän suurentunut mutta edelleen olen oma itseni eniten paikoissa jossa jää havuneulasia hiuksiin, saa loikoilla itse pystyttämässään majassa ja tuuli kuiskii omia tarinoitaan. Levillä asuessa kaikki on lähellä, tai ainakin esimerkiksi Levitunturi, Kätkä, Kumputunturi, Pallas, Särkitunturi, Lommoltunturi ja Ylläs.

Levitunturia kiertää 9 kilometrin mittainen merkattu jääkausipolku suurin piirtein puolivälissä rinnettä. Reitillä on infotauluja, jotka kertovat jääkaudesta. En osaa kertoa tauluista enempää, koska en koskaan kiinnitä infotauluihin sen tarkempaa huomiota. Yleensä huomioni vie joko tuulen liikuttamat heinänkorret, pienet kauniit tunturikukat, joiden värit ovat aivan uskomattomia muuten niin karussa maastossa, kivien takana hyppelevät linnut, pilvien erikoiset kuviot tai vain se horisontissa avautuva avara luonto. Reitti on mukava kulkea, koska maasto vaihtelee kivikosta vähän metsäisempään ja hetken matkaa kuljetaan tielläkin. Näköalat ovat tietenkin ne mitä Levin ympärillä on: sympaattinen Kätkätunturi, golfkenttä, keskustan alppikylä, järvet, joki, lammet, suot, mökkikylät, naapuri tunturit kuten Kumputunturi, Aakenus, Ylläs, Pallakset jne. Mukaan kannattaa ottaa eväät, koska polku tuo Huippukota -nimiselle kodalle, missä voi paistaa vaikka makkaraa  ja jossa on todella kaunis ns. terassi, missä voi nauttia näköalasta ja reppunsa herkuista. Kodan vieressä on myös Joulutarina -elokuvasta tuttu suloinen joulupukin mökki, joka on yksi Levin kuvatuimmista kohteista Instagramissa #santascottage.

Levin huippu on aivan huippu paikka, siellä on ihana käydä. Huipulle voi pyöräillä tietä pitkin ja sinne pääsee vaihtoehtoisesti toki myös autolla tai Gondolihissillä. Gondolihissillä meno-paluu maksaa muistaakseni 7,50€/hlö. Aivan huipulla kiertää noin 600 metrin mittainen Huippupolku, jonka varrella on siisti nuotiopaikka. Huipulta löytyy myös Ravintola Palovartijanmaja, jossa voi herkutella pullakahvit tai juoda vaikka oluen. Kesällä porot viihtyvät Levin huipulla ja taatusti saa muutaman tunnin kulumaan seuraten niiden rauhallista puuhastelua. 

Me käymme huipulla yleensä pyörillä. Läskipyörälle Bikeparkin maastopyöräilyreitti on vähän liian raju mutta jos on hyvä maastopyörä niin ei muuta kuin reitille vain. Me tapaamme ajaa alas maantietä mutta Panoraman risteyksen jälkeen käännämme pyöräreitille. Sitä laskettelemalla vähän matkaa tulee risteys, josta pääsee Levin ns. maisemasillalle. Silta tulee eturinteiden juurelle saakka. Siellä on mielettömät näköalat Kätkälle. Kätkän maisemiin ei koskaan kyllästy.

Kätkätunturi on Levin vieressä oleva sympaattinen vähän metsäisempi tunturi. Se on Immeljärven ja Sirkkajärven välissä. Kätkälle voi juosta vaikka maastojuoksukengät jalassa mutta rauhallisesti saa tallustella myös vaelluskengillä. Kätkän huippua kohti kuljetaan harjannetta pitkin aika tavalla puiden suojassa. Kun huippu alkaa lähestyä, avautuvat myös hienot maisemat Leville ja upeat maisemat Kätkätunturin omille jatkuville huipuille. Kaukana luoteessa näkyvät jälleen minulle jo erittäin rakkaiksi tulleet Pallakset ja lounaassa Aakenus ja Ylläs. Huipulla on kesäkäyttöön soveltuva laavu ja puucee, sekä loputon määrä upeita telttapaikkoja. Kun Kätkältä juoksee alas, voi sukeltaa suoraan pulahtamaan Immeljärven lempeään syliin.

Kumputunturi on se yksinäinen komeus, joka näkyy Leviltä idässä. Kumputunturin päälle voi kävellä merkattua polkua tai sitten selkeästi näkyvää toista polkua pitkin. Tunturin päälle päästyään saa ihmetellä suloista palovartijan majaa ja entistä palovartijan tähystystornia. Tähystystornin ikkunoilla on kartat aseteltuna oikein päin niin, että niistä näkee mitä ympärillä olevat vesistöt ja tunturit ovat. Sellaisia oppaita olen kaivannut muuallakin. Joka paikassa on aina joku joka ihmettelee "onko tuo nyt Ylläs ja tuoko on Levi". Nyt ei tarvinnut arvuutella. Puuliiterissä on puita ja molemmissa tuvissa on kamiinat. Jos on rämpinyt ylös huonossa kelissä ja vaatteet ovat kastuneet niin tuvassa saa ne kuiviksi. Tuvat on tarkoitettu päivätuviksi mutta miksei niissä voi nukkuakin. Kumputunturin juurella on suoalue, jonka läpi käveleminen vaatii hyvät kengät. Kumputunturille ajetaan Kittilästä Sodankylään päin ensin noin 25 km ja vasemmalle kääntyy tie, jonka kyltissä lukee Kumputunturi. Tie on hiekkatie. Sitä tietä ajetaan 1km ja käännytään oikealle, ja ajetaan noin 10km, kunnes tulee kyltti Kumputunturille. Retkikartasta löytyy myös länsipuolelta reitti Kumputunturille mutta luontoon.fi -sivustolla sanotaan, että autoa ei saa jättää parkkiin Jeesiöjärvelle vaan tunturin itäpuolelle.

Leviltä Pallakselle on matkaa noin 50 kilometriä. Pallaksen kerot ovat Länsi-Lapin korkeimmat. Taivaskeronkierros on 9 kilometrin mittainen ja luontoon.fi -palvelussa sanotaan, että siihen kannattaa varata aikaa kolme tuntia. Me varaamme kaikkiin reissuihin aina noin neljästä kuuteen tuntia, koska otamme paljon kuvia ja jäämme ihailemaan luonnon antimia joskus pitkäksikin aikaa. Reitti lähtee Pallaksen luontokeskukselta. Vieressä on myös Lapland hotel Pallas, jossa voi käydä lähtiessä täyttämässä vesipullon ja jos lähtee tunturiin ilman eväitä niin voi juoda vaikka kahvit ennen lähtöä. Hotellin parkkipaikalla on aina kesäaikaan poroja. Ne ovat tottuneita ihmisiin ja poukkoilevat autojen välistä kellot kaulassa. 

Taivaskeron kierros nousee 809 metriä meren pinnan yläpuolella kohoavalle Taivaskerolle, joka on Pallasten korkein kero. Nousumetrejä hotellilta ei kuitenkaan tule niin paljon, koska lähtöpiste jo itsessään on niin korkealla. Taivaskerolle mennessään voi poiketa vähän polulta ja käydä kurkkaamassa Pyhäkuruun. Siellä on sinnikästä lunta, jota mekin tänä vuonna ihailimme vielä heinäkuussa. Pyhäkuru on se paikka, jossa Pallaksella saa parhaat vapaalaskukurvinsa. Taivaskerolta näkyy kauas joka paikkaan. Siellä on maaginen tunnelma ja tuulee lähes aina. Taivaskerolta voi palata joko Laukukeron päältä hotellille, jolloin paluumatkalla on jyrkkä alamäki, tai sitten voi ennen Laukukeroa laskea Paratiisikurun alas Vatikuruun. Siellä on ihana puro ja muutenkin todella nättiä.

Jos ei halua lähteä tunturille kapuamaan niin lähellä hotellia on myös Pallaskota ja kiva nuotiopaikka, jonne kävellään Orava Ave'a pitkin. Oravat esittelevät reitin varrella maailman suurimpia uskontoja. Kodan vieressä on viehättävä puro, puuliiteri ja ulkovessat.

Pallaksia vastapäätä on tien vieressä noin 500 metriä meren pinnasta kohoava Lommoltunturi. Lommoltunturilla ei ole mitään palveluita, ei nuotiopaikkaa eikä vessoja. Se tarjoaa kuitenkin yhden kaikkein kauneimmista näköaloista. Lommoltunturin Pohjoispuolella avautuu upea Pallasjärvi ja vieressä kohoilevat upeat Pallastunturit. Lommoltunturilla on syksyisin valtavasti variksenmarjoja. Jos on tottunut telttailuun, ei voi välttyä huomaamasta upeita telttapaikkoja myöskään. Lommoltunturille tieltä on matkaa vain noin pari kilometriä ja siellä piipahtamiseen menee oikeasti maksimissaan kolme tuntia, vaikka poimisi kuinka paljon marjoja.

Punaisten hiekkojen autiotupa on paikka, missä kaikkien pitäisi joskus käydä. Soratie autiotuvan paikkeille on pitkä ja kivinen mutta, kun auton saa parkkiin niin tuvalle on siitä enää noin 500 metrin matka. Meillä on mennyt tiellä rengas puhki kerran terävien kivien vuoksi mutta onneksi takana tulevalla kaverilla oli mukana CRC Fix renkaanpaikkausvaahtopullo. Nyt on sellainen meilläkin aina autossa. Autiotuvat ovat avoinna kaikille ja Metsähallitus hoitaa tuville puut. On aivan käsittämätöntä, että meille tarjotaan sellainen palvelu. Melkein sama missä kulkee, vastaan tulee autiotupa, joka toivottaa tervetulleeksi lämmittelemään. Joillakin tuvilla on jopa kaasukeittimet, joita retkeilijä saa lainata. Punaisten hiekkojen autiotuvalle menee sorapolku, jota on erittäin helppo kulkea.

Tullessaan mökin pihalle, voi vaikka vähän itkeä, sillä rantahiekka on oikeasti upean punaista, pallasjärven vesi kirkasta kuin kristalli ja vastarannalla näkyy Pallasten upea siluetti: Laukukero, Taivaskero, Pyhäkero, Pallaskero, Palkaskero. Mökin pihassa on uusi nuotiopaikka ja ulkohuussi. Mökissä laverilla mahtuu nukkumaan hyvin kolme aikuista. Yöpymiseen tarvitsee mukaan makuualustan ja makuupussin. Mökin saa suhteellisen nopeastikin lämpimäksi mutta jos ei tarvitse tuhlata puita niin mieluummin on laittamatta tulia ollenkaan. Me olemme yöpyneet Punaisten hiekkojen tuntumassa jo monta kertaa mutta aina teltassa, koska olemme halunneet antaa mökissä oleville tilaa ja rauhaa. Jos ihan tarkasti seurataan autiotupien ohjeita niin tilaa pitää aina antaa niille, jotka ovat liikkeellä oikeasti jalkaisin tai muuten omin avuin eli autolla tullessa ei saisi edes jäädä yöksi mutta tämä autiotupa on ymmärtääkseni muotoutunut vähän sellaiseksi kaikkien mökiksi. Kuitenkin jos tupa tulisi aivan täyteen ja vielä joku tarvitsisi oikeasti yöpaikkaa (on kävellyt/hiihtänyt kauempaa), ensimmäisen tuvassa olijan pitää lähteä viimeisen tieltä.

Särkitunturi on Pallaksen vieressä oleva suloinen tunturi, jonka huipulla on lampi. Tunturille menee leveä sorapolku, lähes niin helppokulkuinen, että tuntuu, että ei ole menossa aidolle tunturille. Parkkipaikka on ruskan aikaan aivan täynnä ja sinne tullaan jopa busseilla. Me kävimme Särkitunturilla kuitenkin heinäkuun alussa yöpymässä teltassa ja tuolloin saimme olla aivan rauhassa. Huipun lampi oli vielä osittain jäässä eikä täten houkutellut uimaan mutta muuten meillä oli aivan loistava ilma.

Särkitunturille kävellessä puolimatkassa on siisti laavu ja ulkovessat. Laavulla voi pitää jo mukavan levähdystauon jos malttaa. Huipulla oleva laavu on palanut mutta nuotiopaikka, puita ja vessakin siellä on. Huipulla saa haukkoa henkeään taas avautuville maisemille. Näimme upean ilta-auringon ja saimme istua nuotiolla niin kauan kunnes silmäluomet viestittivät, että on pakko kömpiä telttaan nukkumaan. Tuon yön nukuimme ystävämme lainateltassa, kevyessä, pienessä Black Diamondin Firstlightissa. Yöllä sateli vähän vettä mutta aamulla heräsimme upeaan auringonpaisteeseen, keittelimme aamukahvit nuotiolla ja lähdimme laskeutumaan polkua alaspäin.

Ylläkselle Leviltä on matkaa noin 60km. Ylläkselle pakkasimme autoon mukaan läskipyörät. Päästelimme ensimmäisenä Luontokeskus Kellokkaaseen. Sieltä löytyy kartat ja ohjeet kaikkeen mahdolliseen. Meille neuvottiin kiva maastopyöräilykohde, joka sopi iltapäivän reissuksi: Kukastunturi. Kukas muu muka! Jätimme auton Karilan navettagallerian parkkipaikalle ja lähdimme siitä pyöräilemään Kukastunturin päälle. Kilometrejä tuli yhteensä varmaan vain noin 12 km mutta aikaa saimme taas kulumaan jäämällä ihailemaan maisemia Kukastunturin huipulle. Kukastunturilta voi vielä laskea alas kotamajalle ja jatkaa eteenpäin mutta me palasimme suoraan autolle, jotta ehdimme löytää hyvän yöpaikan. Pyöräilyreissu oli älyttömän mukava!

Autolla ajoimme edestakaisin ja taas takasin. Lopulta päädyimme paistamaan iltamakkarat luontokeskus Kellokkaan parkkipaikalle ja kömmimme siellä autoomme nukkumaan.

Aamulla tapasin vanhan ystäväni, kun hän oli perheensä kanssa käymässä Ylläksellä. Lähdimme kiertämään Varkaankurun luontopolun. Pienin osallistuja oli juuri sen ikäinen, että oli oppinut juoksemaan. Aluksi reitti laskee alas kurun pohjalle kauniille purolle, missä menninkäiset asustelevat koloissaan. Sieltä reitti nousee aika jyrkästi ylös hienolle näköalapaikalle, josta näkee vesiputouksen ja hienon lammen, jonka rannalla keijut paistattelevat päivää. Vielä muutama nousuporras ja tullaan kodalle. Söimme Varkaankurun kodalla makkarat ja jatkoimme matkaa. Ei aivan jaksanut pienin omin avuin koko 3,5 km reittiä mutta reipas asenne oli loppuun saakka.

Me patikoimme tuntureille lähes joka viikonloppu ja vietämme vapaa-aikamme ulkona aina kun mahdollista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että revimme itsemme jatkuvasti mahtaviin urheilusuorituksiin. Luonnossa oleminen tuo sisäistä rauhaa ja rentouttaa. Ei tarvitse olla hyvä kunto ja eräjorma, että voi nauttia Tunturi-Lapista kesällä. Mitä tarvitsee kuitenkin jonkin verran olla on joustava asenne, hyvät kengät, sekä hyttysmyrkkyä. Tai itse asiassa tarkemmin ajatellen ei tarvitse sitäkään. Ylhäällä tunturissa useimmiten niin paljon tuulee, että sääsket eivät sinne tule ja jos haluaa kulkea korkokengissä sekä jos on jäykkä elämänasenne niin tunturit hyväksyvät senkin. Suosittelen tunturiretkiä kaikille, myös sellaisille ihmisille, jotka ajattelevat vihaavansa risujen seassa rämpimistä tai pelkäävänsä eksymistä, inhoavat ötököitä tai vaatteiden likaantumista. Suosittelen heillekin, jotka ajattelevat, että ei kunto, varusteet tai erätaidot riitä, sillä aina voi mennä omaan tahtiin, pukea päälle vaikka mukavat farkut ja minkäänlaisia erätaitoja ei tarvitse päiväretkellä olla, koska mukaan saa ottaa vaikka pelkkiä patukoita ja vichyn, tai vaikka pizzan jos huvittaa. Ei ole mitään koodia. Polkuja on kulkenut niin moni muukin, että niitä pitkin löytää aina johonkin ja jos haluaa niin myös takaisin. Kesällä Lapissa on aina valoisaa, joten koskaan ei tule pimeän uhkaa. Kaikki luettelemani reissut ehtii tehdä noin viidessä tunnissa, kun kävelee rauhallisesti ja pitää taukoja. Jos sade yllättää tai kaikki ei mene suunnitelmien mukaan ja siitä raivostuu niin tunturissa on tilaa tuuletella niitäkin tunteita. Täällä saa olla sellainen kuin on ja saattaa löytää itsestään vaikka uusia puolia.