Mourunginjärvellä ja Virpiniemen unelmametsässä maastopyörällä

Neljä päivää on ollut lämmintä. Oulussakin puut on jo hiirenkorvalla ja koronavirusrajoituksia aletaan purkaa. Tunnen sisälläni hersyvää energiaa ja haluaisin olla ulkona tekemässä kaikkea koko ajan! Olen sopinut torstaille Merjan kanssa suunnistustreffit Virpiniemeen ja sunnuntaille Marjan kanssa polkujuoksutreffit Sankivaaraan. Sen lisäksi me myytiin meidän Black Diamond ylävuoristoteltta ja tilattiin tilalle Fjällrävenin Abisko View 2. Meinaan aivan revetä, kun odotan, että teltta saapuu ja päästään testaamaan sitä. Tässä postauksessa en kirjoita kuitenkaan juoksu- ja telttareissuista vaan palaneista kasvisnakeista, maastopyöräreissusta Mourunginjärvelle ja Virpinimen unelmametsästä.

Mourunginjärvellä

Mourunginjärvellä maastopyörällä

Olin kuullut, jälleen kerran Minnalta, että Mourunginjärvellä on grillipaikka ja sen lisäksi siellä suunnalla on kiva kota (Marjakammi). Tehtiin Mikon kanssa sellainen ratkaisu, että pakattiin pyörät ja makkarat autoon ja hurautettiin Mourunginjärvelle autolla. Suunnittelimme, että ajelisimme kymmenisen kilometriä Köykkyrin suuntaan, palaisimme pidempää reittiä takaisin, tsekkaisimme palatessa kodan kunnon, hakisimme puut ja  eväät autolta reppuun ja lähtisimme vielä kodalle grillaamaan. Tutkin reittiä retkikartasta kännykällä. Laskeskelin, että saamme mukavat parikymmentä kilometriä metsäterapiaa.

Reitti järveltä Köykkyriin päin on selkeää pehmeähiekkaista metsätietä. Ei kuitenkaan liian pehmeään semiläskille ja läskillä pehmeää ei edes huomannut. Märkää oli useassa kohdassa niin, että tielle kertyneet tulvavedet piti kiertää kunnolla tieltä poiketen. Kuitenkin koko ajan reitti oli selvä ja tielle pääsi takaisin. Välillä oli selkeitä polkuja, joita seurasimme ja päädyimme takasin metsätielle. Matka sujui mukavasti ja Köykkyrinkankaalta jatkettiin ylös Köykkyrin mäen päälle saakka.

Märimmät paikat jäi kuvaamatta, koska piti ajaa täysiä kieli keskellä suuta

Paluumatkan olin suunnitellut kiertävän kauempaa Marjakammille ja sieltä autolle ja taas takaisin Marjakammille puut ja makkarat mukana. Suunnitelma kuitenkin muuttui, koska kaikki polut olivat aivan yltä päältä tulvien vallassa eikä ollut pienintäkään mahdollisuutta, että olisimme voineet jatkaa matkaa suunniteltua reittiä pitkin. Meillä molemmilla oli jalat polviin asti märkänä, kun päätimme palata takaisin ja tuloreittiä autolle.

Perillä autolla mittarissa oli vain 15 kilometriä ja turhautunut olo. Ei ollut fiilistä lähteä katsomaan pääsisikö Marjakammille Mourunginjärveltä kuivana, vaan laitoimme meidän autossa mukana matkustavaan luottogrilliin tulet ja Mikko paistoi meille "mahtavat" makkarat siinä ihanalla Mourunginjärven hiekkarannalla. Lohturuoka oli paikallaan eikä haitannut edes se, että kasvismakkara näyttää grillattuna mätäpaisetautiselta. Itsepä olen tieni valinnut, syön mieluummin sitä, kuin lihaa.

Kosteikkojen uuvuttamina pötköteltiin hetki auringossa mättäillä

Reitti oli "tähdestä tähteen" ja seurasi metsätietä ja selkeitä polkuja

 Virpiniemen unelmametsä

Seuraavaksi hypätään Virppariin. Virpiniemessä olen juossut pururadalla useamman kerran. Se on ihana paikka meren rannalla ja metsä on kaunista hiekkapohjaista mäntymetsää. Jätettiin auto vaihteeksi Isoniemen leirintäalueen lähelle, eli ei Virpiniemeen, kuten yleensä. Isoniemen leirintäalueen parkkipaikalla otettiin fillarit autosta, bongattiin ensimmäinen polku ja lähdettiin kohti Virpiniemeä. Polku toi Runtelin laavun alapuolelle ja kiipesin tsekkaamaan näköalat ja laavun. Paikka on tosi kaunis mutta tällä kertaa ei jääty sinne. Jatkettiin matkaa latupohjaa pitkin. Välillä napattiin summassa joku selkeä polku mikä sai reitin tuntumaan jotenkin satumaiselta. Lähestyttäessä Virpiniemen hiihtokeskusta mutkaiset ja mäkiset ladut on tosi kivaa ajettavaa ja saattoi jopa vähän joutua tekemään töitäkin.

Olin napannut Roberts coffeesta evääksi ihanat sämpylät ja syötiin ne Virpiniemen kahvilan edustalla. Koronan takia kahvila ei ole ollut auki. Olin ajatellut, että ajelemme Virpiniemessä polkuja pitkin ja retkikartasta reittiä seuraten mutta reitit on niin selkeitä, että jos on yhtään suuntavaistoa niin karttaa ei oikeastaan tarvitse. Virpiniemen alueella on harmillisesti valtavasti hiekkamonttuja. Luulin, että siellä pääsee polkuja ihan ristiin rastiin mutta kyllä hiekkamontut keskeyttävät satumetsän pitkältä matkalta.

Opastaulussa on iso latukartta Virpiniemi-Annalankangas-Isoniemi ja siitä sain idean, että tottakai ajelisimme seuraavaksi Annalankankaalle. Käytiin vähän hiekkamontussakin rälläämässä mutta siellä ei riittänyt semiläskin renkaanleveys. Hiukan ennen Annalankangasta vasemmalle kääntyi monta polkua, jotka näyttivät paljon ajetulta. Emme kuitenkaan kääntyneet ennen, kuin sattumalta näimme kyltin (kuva alla).

Ei käännöstä ennen tätä kylttiä

Kyltin jälkeen kohti Isoniemeä alkoi satumetsä. Ajelimme välillä vielä aika erillään, kun molemmat pysähdyttiin ottamaan kuvia. Tuolloin pystyi erityisesti aistimaan metsän ja kuulemaan lintujen viserrykset. Ihana paikka!

Tämä reissu, kuten muutkin reissut joista kirjoitan tähän blogiin, on ajettu hissun kissun ja tehdään näistä koko päivän retkiä enemmän, kuin kunnon maastopyörätreeniä. Tässä maastossa on kuitenkin mahtava päästellä myös kovaa. Virpiniemessä on jonkin verran korkeuseroja ja on myös teknisesti haastavampia pätkiä reitillä joten hikitreeni on tottakai mahdollista.

Satumetsässä Annalankankaan ja Isoniemen välissä

Mikon Specialized Fatboy

Meidän menemä reitti

Tähdeltä tähdelle

Seuraavaksi kerron telttailu- ja maastopyöräreissusta Iso-Syötteelle sekä tulossa myös teksti siitä miten päätyöpaikkani JYSK liittyy maastopyöräilyinnostukseeni.

Mukavaa loppuviikkoa!