Oulun LUONTOPOLUILLE ei haluta maastopyöriä. Mihin mennä?

Oulun luontopolkuja ei suositella maastopyörille

Kirjoitan nyt räjähdysalttiista aiheesta: jalkaisin ja maastopyörällä samalla polulla. Retkeilijät ja patikoijat eivät ole vielä tottuneet siihen, että myös maasto- ja läskipyörät ajavat polulla ja pyörän ohittaessa rauhallinen luontohetki on pilalla. Maastopyöräilijät sen sijaan, eivät ymmärrä rinnakkain ja hitaasti liikkuvia luonnossa kävelijöitä. Yhtä aikaa ei mahduta samaan metsään.

Letoniemen suojelualueen lintutornilta

Oulun kaupungin kanta on tällä hetkellä se, että luontopoluille ei haluta maastopyöriä. Olin itse yhteydessä asiasta päättävään tahoon. He kyllä tietävät, että pyöräily on jokamiehenoikeus eikä sitä voi kieltää kokonaan. Kuitenkin uudet pelisäännöt tarvitaan nyt, kun maastopyöräily on yleistynyt. Muilla poluilla tietenkin saa ajaa pyörällä. Luontopolut ovat asia erikseen.

Kaupungilta sanottiin luontopoluista, että ne on tehty aikoinaan jalankulkijoille ja varsinkin nyt, kun on enemmän ihmisiä liikkeellä, ohitustilanteissa on ollut erimielisyyksiä. On jopa puhuttu rumia. Myös osa luontopoluista on herkempää maastoa eikä kestä sutimista ja renkaanjälkiä, varsinkaan fatbiken leveitä renkaanjälkiä...

Oulussa on kahdeksan luontopolkua eli näitä polkuja ei suositella maastopyöräilyyn:

·        Letonniemi n. 3 km

·        Kempeleenlahti n. 1 km

·        Pilpasuo n. 7 km

·        Kalimenpolku, Sanginjoki n. 5 km

·        Isokankaan retkeilypolku, Sanginjoki n. 10 km

·        Sanginjoen riistapolku n. 2 km

·        Huutilampi n. 1,5 km

·        Akionlahden lintulenkki n. 3 km

Eli jos luontopolku sattuu vaikka vahingossa omalle reitille, pitää sillä ajaa erityisen huomioonottavasti. Ajotapa ei saa kuluttaa maastoa. 

Me kävimme maastopyörillä Letoniemen suojelualueella. En ollut itse hoksannut vielä tätä luontopolkujen kieltoa. Siellä käyminen käynnistikin tämän blogin kirjoittamisen. Letoniemen suojelualueen lintutornille menee kaksi polkua: pitkospuut ja polku. Pitkospuilla on lappu, että siellä ei saa ajaa pyörällä. Me ajoimme palatessa pitkospuita, koska en huomannut lappua (se on ilmeisesti siellä toisessa päässä). Ymmärrän kyllä, että niitä ei saa ajaa, koska ne kuluvat jos niiltä lipsahtaa ohi. 

Ajattelin, että toista reittiä voi hyvin ajaa maastopyörällä, koska jalankulkijoille on nimenomaan ne pitkospuut. Kuitenkin edelleen kaupungin kanta on se, että luontopoluille ei suositella ajettavan ja tästä nimenomaan on maininta Letoniemen suojelualueen nettisivulla. Jos ei ole vaiva kantaa lukkoa mukana, voi fillarin jättää polun alkuun. Matka lintutornille on kuitenkin vain pari kilometriä ja sen kävelee hetkessä.

Letonimen suojelualueelle ei suositella mentävän pyörällä

En perhana vieköön väistä

Suomen väestötiheys on noin 18 asukasta neliökilometriä kohden ja täällä Pohjois-Pohjanmaalla se on noin 11. Olen vakuuttunut ja varma, että kohteliaasti huudahtamalla saamme tietä metsissä. Vaikka ihmisiä on poluilla enemmän, kuin olemme tottuneet, voimme varmasti jotenkin sopia kumpi tilanteessa väistää. 

Usein se on niin, että kävelijät joutuvat väistämään, koska pyörällä ei pääse yhtä söpösti sivuun. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi ajaa ihan täyttä kävelijöiden ohi.

Suomalaiset eivät puhu, sanotaan. En perhana vieköön väistä, en käytä kelloa enkä varsinkaan varoita tulostani huudahtamalla. Jos tuo törppö ei kuule tuloani, ajan vaikka päälle. Tämä on tuttua pyöräteillä ja auton ratissa mutta jätetään liikenneraivo asfalteille ja relataan poluilla vähän. Jopa me pyöräilijät voidaan pysäyttää ajopelimme jos edessä oleva tilanne näyttää sitä vaativan. Myös kaikki kohteliaisuudet mitä mummo opetti, sallitaan poluilla: "kiitos", "saisinko tietä", "olkaa hyvät". Niistä tulee hyvä mieli eikä kenenkään tarvitse soittaa kiroillen kaupungin metsätalousinsinööreille jne. Myös hymy on aika hieno ase. 

Jalankulkijat näkevät maastopyöräilyn usein niin, että sitä vedetään hampaat irvessä. Se ei kuitenkaan pidä ollenkaan paikkansa. On aivan väärin ajatella, että pyöräily kuluttaa maastoa samalla tavalla, kuin mopo. Eihän pyörällä voi edes sutia samalla tavalla. Lisäksi on vielä typerää laittaa kaikki pyöräilijät siihen hampaat irvessä -kategoriaan. Fatbiken rengas sen sijaan ei uppoa mihinkään eli sekään ei ole oikein kestävä selitys, että leveytensä takia se aiheuttaisi tuhoa enemmän. 

Pyörällä toki ajetaan myös kovaa mutta se on suurelle osalle nautinnollista mankelointia eikä ollenkaan mitään rallia. Toki on kiva ajaa kelloa vastaan ja kilpailut on erikseen mutta maastopyöräily voi olla samalla tavalla rentouttavaa ja rauhallista, kuin patikointi. Samassa ajassa pääsee tietenkin suuremman lenkin mutta aivan yhtä lailla siinä kauneudesta ja hiljaisuudesta nauttii. En ehkä pyörällä ajaessa neliapiloita voi bongata mutta kaiken muun kauniin, mikä on niitä suurempia, näen kyllä ajaessanikin.

Jupinaa ja tappelua

Ajan pyörällä vähintään 100 km viikossa. Eniten matkaa kertyy työmatkalla, jolloin ajan myös mm. keskustan läpi. Soitan aina kelloa jo kaukaa, kun edessä kävellään rinnakkain. Myös metsässä olen jo kaukaa joskus soittanut kelloa jos olen nähnyt kävelyryhmän. Hiljennän aina vauhtia ja ohitan kauniisti ja varovasti. Näillä kilometreillä ehkä kolme jalankulkijaa on puhuneet isoon ääneen vierustoverilleen jotain tämäntyyppistä: "Hui, kun säikähdin! Tuolla tavalla täällä mennään yhtään varomatta!". Kerran jupistiin: "Hei sulla on kyllä tilaa ohittaa, pitääkö sitä kelloa soittaa!". Silloin pysähdyin (kadulla) juttelemaan. Sanoin, että soitin kelloa siksi, että he tietäisivät, että olen tulossa ohi (kävelivät suhteellisen leveästi eikä mitenkään määrätietoisesti suoraan). Jalankulkijat pyysivät anteeksi räyhäämistään. Koiranomistajat kiittävät usein kellonsoitosta. Siten he ehtivät reagoida ja ohjata koiransa oikealle puolelle tietä.

Mietin usein jupinaa kuullessani, että nyt vain koronan takia on pinna niin järjettömän tiukalla. Se on kuitenkin täysin väärä ajatus sillä jupinaa kuulee aina, oli koronaa tai ei. Tässähän minäkin jupisen. Sellaisia me olemme. Kun kävelen, ärsyynnyn jos joku vetää fillarilla sentin päästä ohi ja kun ajan fillarilla, ärsyynnyn siitä jos kävelijät vetää rinnakkain menemään. Voimme kuitenkin koittaa vähän korjata omaa asennettamme. Voimme yrittää olla suvaitsevaisia. Myötämielisyys ja suvaitsevaisuus saavat järjettömästi hyvää aikaan!

Jotta luontopolulla ei tarvitse alkaa tappelemaan, kierrän ja bongailen paljon muita reittejä missä voi huoletta maastopyöräillä. Minulla on apunani salainen ase reittisuunnittelussa: koiranomistaja, pelastuskoiraharrastaja, luonto-ohjaaja, villiyrttiretkien vetäjä, Minna Haurinen. Minna on Lappis/Botnia Outdoorin oikea (ja vasen) käsi sekä tietää kaikki Pohjois-Pohjanmaan salareitit. Pidän Minnan tyytyväisenä, jotta hän jakaa helmiään myös minulle.

Oulunsalon Kisakangas ja Salonselkä

Minna kertoi, että Oulunsalon Kisakankaan maasto on hienoa mäntykangasta. Emme olleet käyneet siellä koskaan aikaisemmin. Totta tosiaan, metsä näytti aivan upealta! Mäntyjen ylväät rungot päästivät auringonpilkahduksia polulle sillä tavalla, että tuntui kuin olisi satumetsässä. 

Halusimme rennon metsäpäivän joten Mikon kanssa nakkasimme pyörät autoon ja hurautimme Oulunsalon Kisakankaan hiihtokeskuksen parkkipaikalle (Googlemaps Kisakankaan P-paikka). Auton voi jättää myös Papinjärven uimarannan parkkipaikalle. Jos on hyvin aikaa, voi toki ajaa pyörällä kaupungista/kotoa asti.

Oulunsalon Kisakangas ja Salonselkä

Hiihtokeskuksen parkkipaikalta lähdimme summassa ajamaan ensimmäistä oikealla alkavaa polkua. Ajelimme kuin hurmoksessa polkua eteenpäin ympärillämme olevaa metsää ihaillen. Ohitimme kolmiomittaustornin, jota luulin vanhaksi lintu- tai tähystystorniksi. Jatkoimme matkaa ja pian oikealle puolellemme tuli hiekkalouhos. Pienen hetken oli tunne, kuin olisi ollut tuntureilla. Pysyttelimme tiukasti kapealla polulla, joka mutkitteli leveähkön kuntoreitin/latupohjan molemmin puolin. Minusta tuntui, että en ollut koskaan nähnyt niin kaunista metsää.

Yritimme päästä meren rantaan mutta risukko oli niin tiheä, että luovuimme yrittämästä. Muutaman kerran ajoimme polkuja sinne ja tänne vähän vääräänkin suuntaan mutta korjasimme suunnan aina retkikartan avulla. Alueella on myös metsähakkuualue ja useampi laaja hiekkalouhos.

Kisakankaalta pääsee ajamaan maastopyörällä myös Varjakkaan. Siellä kuitenkin on yksi luontopoluista, Akionlahden luontopolku, jota ei kannata lähteä pyörällä kiertämään mutta jälleen kerran jos lukko on mukana, jättää fillarin parkkiin ja lompsii reitin jalan.

Vielä lopuksi Maastopyöräilijän etiketti (Metsähallitus, luontoon.fi)

·        Polku on yhteinen ja luonto kuuluu kaikille. Otamme huomioon muut kulkijat.
·        Hallittu tilannenopeus tuo turvallisuutta kaikille. Pyöräilijä nopeampana on valmis väistämään muita.
·        Oikea ajotapa ei kuluta maastoa. Pysymme olemassa olevilla poluilla ja reiteillä. Vältämme lukkojarrutuksia ja herkkiä luontokohteita.
·        Noudatamme alueen ja reittien sääntöjä sekä roskattoman retkeilyn periaatteita.
·        Toimimme huomaavaisesti alueen asukkaita, maanomistajia ja reitin ylläpitäjiä kohtaan.
·        Nautimme luonnosta ja jokamiehenoikeuksista muistaen myös vastuumme.

Oikean polun valinta - Choosing the right path