Etkö pelkää pimeää?

 

Olen asunut Suomen lisäksi kolmessa eri maassa, yhteensä yhdeksässä eri kaupungissa ja nyt muutin asunnosta toiseen viidennentoista kerran. Olen aina tottunut aika äkkiä uuteen asuinpaikkaani ja olen löytänyt suhteellisen nopeasti omat harrastusmahdollisuudet ja -porukat. Koskaan ei kuitenkaan ole ollut vielä tällaista tilannetta, että en ehdi tehdä puoliakaan asioista mitä haluaisin tehdä. Tunnen aivan valtavaa vetoa nyt ihan kaikkeen ja kuitenkin tiedän, että tarvitsen myös "en tee mitään" -päiviä.

Olen töissä 5 päivää viikossa vaihtelevasti ma-la välillä. Töiden päälle joogaan 2-3 kertaa viikossa ja nykyään meditoin joka aamu. Olen aloittanut crossfitin Crossfit Jänkällä tosi kivassa porukassa ja siellä käyn n. 2 kertaa viikossa, riippuen vähän työajoista. Käyn avantouinnissa 1-2 kertaa viikossa työkaverini, Iinan, kanssa, hiihdän ja skinnailen vapaapäivinä,  ja tämän lisäksi sormet syyhyää, että pääsen nukkumaan laavulla aina, kun minulla on kaksi vapaapäivää peräkkäin!

Joulukuun alun paikkeilla kävin ensimmäistä kertaa yksin yöpymässä laavulla. Suunnitellessani reissua, minulta kysyttiin enkö pelkää pimeää ja mitä jos tulee kylmä jne. Vastaus on yksinkertaisesti, että mitään ei ole pakko tehdä. Jos pelottaa tai on kylmä, voi aina lähteä kotiin. Kylmässä voi olla myös vaarallista nukahtaa jos on täysin riittämätön varustus. Pitää siis tietää mitä tekee jos yöpyy ulkona talvella. Talvella yöpymiseen pitää panna hyvin päälle ja mikä tärkeämpää, hyvin alle! Pienet kylmät väreet ei ole vaarallisia mutta saattaa häiritä unta. Nukkumaan mennessä, kun liikuskelee makuupussissa itsensä lämpimäksi, lämpö saattaa pysyä koko yön jos pussi on hyvin kiinni.

Joskus harvoin tulee näitä surullisia tapauksia, että ihmisiä on eksynyt maastoon ja heidät löydetään myöhemmin paleltuneina ja usein hyvin vähissä vaatteissa. Näin kävi muistaakseni muutama vuosi sitten Savukosken tapauksessa ja olihan täällä Pyhä-Luoston kansallispuistossakin syksyllä yksi, joka eksyi ja löytyi myöhemmin  kuolleena. Ensilumi oli yllättänyt hänet ja ilmeisesti peittänyt polun. Hypotermia saattaa aiheuttaa sekavuutta jos ruumiinlämpö pääsee laskemaan alle 30 asteen. Silloin ihminen saattaa kokea jopa kuumuutta ja alkaa riisua vaatteitaan, vaikka todellisuudessa hän on aivan jäässä. 

Tärkeimmät varusteet on varmasti makuualusta ja makuupussi. Alustana minulla on untuvaa sisältävä Exped Downmat 9LW, johon on sisäänrakennettu pumppu, joka pumpataan käsin. Tämän alla on vielä Reflex vahva pelastuslakana. Makuupussina minulla on Rab Ascent 1100, jonka comfort lämpötilaksi on merkitty vain -11 celcius astetta ja maksimi -25 astetta. Nukkuessa minulla oli päällä kaksi merinokerrosta ja toppahame. Näiden lisäksi mukana voi olla ihan mitä haluaa ottaa mukaan! Minulla oli rinkassa mm. puita, nokipannu, kasvismakkaroita, aamuksi valmiita leipiä, vettä, kahvin poroja, teetä ja paristoilla toimivat jouluvalot. Tällä reissulla minulla ei ollut ahkiota mutta kävin samalla laavulla jouluna Mikon kanssa ja silloin oli meillä mukana myös ahkio, puita, jouluruuat ja hehkuviinit. Vettä saisi myös lumesta mutta näille reissuille olen kantanut vedet mukana.

Tämä paikka missä yövyin ensimmäisen yksin nukutun yöni, on Paavonpolku. Se sijaitsee noin 10km Sodankylästä Orajärventietä etelään ja kääntyy sitten vasemmalle. Tien varressa on kyltti. Paavonlopulla on kiva 1,9km tai 2,7km pitkä luontopolku ja se oli tampattu talvellakin. Hiihdin polun ympäri hiljaisuudessa. Kiirehdin matkalla kuitenkin sen verran, että ehdin laavulle ennen pimeää. Tuolloin valoisaa oli vain pari tuntia päivällä ja olin laavulla takaisin jo joskus klo 14 maissa. Siinä se iltapäivä ja ilta kuitenkin meni kuvia ottaessa ja tulistellessa. Nautin valtavasti nuotiolla istumisesta ja tuleen tuijottamisesta. 

Pimeän pelkääminen on erittäin yleistä. Se on mielen aikaansaannosta. Minä pelkäsin pimeää joskus, kun olin lapsi. Meiltä kotoa mummolaan oli matkaa ehkä noin 400 metriä ja muistan, kun joskus pelotti kävellä sitä matkaa pimeässä. Kuitenkin jo lapsena psyykkasin itseni ajattelemaan, että jos minä olen pimeässä, ei minua voi kukaan nähdä sen paremmin, kuin minä heitä. Olen myös lapsena piiloutunut ulos pimeään humalaiselta aikuiselta useamman kerran. Sieltä pimeästä seurasin, kun humaltunut sekopää seisoi lamppujen alla ja huuteli pimeään kirosanojaan. Luonto ja pimeä oli puolellani, olin moninkertaisesti voimakkaampi. Suosittelen kokeilemaan ihan vain muuttaa omaa asennetta pimeän suhteen. Pimeä voi olla turvapaikka.

Yö Paavonpolulla meni hyvin. Yhtään en pelännyt mutta kylmä tuli yöllä sen verran, että piti möyriä makuupussissa aika kauan, että sai kehon lämpimäksi. Haaveilin, että minun toppahame olisi untuvaa eikä kuitua. Osasyy miksi ei pelota on toki tietynlainen luotto omaan turvaverkkoon. Minulla on aina suurin piirtein viisi ystävää, jotka tietävät missä olen. Minua naurattaa aina se, että äiti on yksi niistä, joka tietää missä olen. Tosipaikan tullen jos äiti olisi ainoa, joka tietäisi missä olen olisin ehkä lievässä pulassa. Jos minun puhelin vaikka tippuisi puroon tai jos ei olisi kenttää, äiti panikoisi ja lähettäisi kaikki etsimään minua aivan turhaan ja aika varmasti väärältä puolelta Lappia. Äiti sekottaa vieläkin Sodankylän ja Utsjoen. Kaikella rakkaudella, äiti! <3 Tästä kuitenkin päästään seuraavaan rohkeutta tuovaan asiaan eli siihen, että on saanut ja joutunut ennenkin ottamaan vastuuta asioista. Töissä aina puhutaan siitä, että vastuu motivoi. Niin se tekee elämässäkin. Olen aina, lapsesta asti, saanut ottaa, joutunut ottaa ja ottanut kaikesta vastuun ja niinpä on se tuonut ei vain siis motivaatiota vaan myös itsevarmuutta. Tästä kiitos kuuluu myös äidilleni. Elämä on mennyt juuri niin kuin on tarkoitettu. Uskon aina, että osaan ja selviän. 

Palataan hetkeksi kuitenkin vielä turvaverkkoon. Tämä minun turvaverkko täällä Lapissahan on luodinkestävä. Siitä lähtien, kun minun työkaveri Maria laittoi (ks. Lappi haki minut) viestin "No ilmota jos pitää tulla kiskomaan pois!" ymmärsin, että nämä minun työpaikan naiset kyllä lähettää etsintäpartion jos tuuperrun johonkin. Saattaa myös olla, että he kävisivät itse hakemassa minut. Yksi näistä naisista, Eveliina, on metsästäjä, ja tuntee varmasti paikat missä liikun. Olen ostanut Eveliinalta hirvenlihaa ja ai että, kun se oli maukasta! Vielä kuitenkin asiaan palataan sen verran, että myös pari muuta ystävääni yleensä tietävät missä menen ja toki lisäksi on Mikko, joka tietää koordinaatit. No oli miten oli, uskon, että se on se luotto mikä on omassa päässä, mikä on yksi suurimmista syistä miksi ei pelota. Elämä ei ole sitä varten, että pitäisi pärjätä kaikessa ihan yksin.

Minulta on kysytty miksi retkeilen yksinäni tai miksi haluan yöpyä yksin. "Sehän voi olla vaarallista ja siellä voi eksyä!" Tähän en voi vastata pelkästään niin, että haluan olla välillä yksin ja haluan haastaa itseäni kokeilemaan mitä voin ja mitä en voi. Nämäkin on totta. Harjoittelen suunnistamista, kompassin käyttöä, mielenhallintaa liittyen pelkoihin jne. Kuitenkin suurin syy on se, että luonnossa oleminen on minulle kaikkein tärkeintä. On olemassa sanonta: "Nature is the closest place to heaven on Earth" ja minulle luonnossa oleminen on taivaallista. Sen lisäksi elämä on näyttänyt minulle erittäin selkeästi, että minun on aivan välttämätöntä saada olla täysin rauhassa ja kerätä minun oma minuus itseeni takaisin. Me asuimme Mikon kanssa tiiviisti yhdessä neljä vuotta ja vaikka olen asunut menneisyydessä kahdeksan vuotta pisimmillään toisen ihmisen kanssa, en ole koskaan ollut niin vähän itseni seurassa kuin viimeiset neljä vuotta. Aion siis olla nyt yksin mahdollisimman paljon - tai niin kuin eräs ystäväni kirjoitti minulle äskettäin: "Parhaassa seurassa". En siltikään pyri erakoksi ja nautin valtavasti ihmisten seurasta kuten aina ennenkin - sopivasti annosteltuna.

Olen aiemmin hätäillyt pois maastosta ennen pimeää. Olen ajatellut, että eksyn heti jos en ehdi autolle ennen pimeää, vaikka minulla olisi otsalamppu ja kaikki maailman gps-välineet mukana. Esittelen myöhemmin yhden ihanan tunturin Sodankylästä ja samalla kerron mitä tapahtui tuolle pimeässä eksymisen pelolle.