Lapissa skinnaillen - Ski touring in Finnish Lapland

Auringonsäteet pilkistävät Kätkätunturin takaa lähtiessäni polkemaan töistä kotiin. Selvisimme kaamoksesta! Tuntuu aivan mahtavalta, että on valoisaa vielä työpäivän jälkeenkin. En uskonut, että minä reagoisin kaamokseen niin voimakkaasti. Ajattelin, että koska maa on valkoinen, kaamos ei tunnu sen pimeämmältä kuin esimerkiksi Pohjanmaalla. Kuitenkin ilman aurinkoa on todella pimeää, vaikka joka paikassa on valtavasti lunta. Tuntui, että silmät aukesivat kun aurinko alkoi paistamaan ensimmäisiä kertoja tammikuun aikana. Hyvin auringotonta oli lokakuusta tammikuuhun saakka.

Olen aina ns. jahdannut aurinkoa vielä asuessani etelämpänäkin Suomessa mutta tammi- ja helmikuussa auringon saalistaminen täällä Lapissa on ollut aivan fanaattista. Nyt on ollut kuulemma normaalia pilvisempää joten jokainen mahdollisuus, jolloin on luvattu aurinkoista ilmaa, on käytetty ulkoiluun.

Lappiin muuton myötä jätin haasteellisemman työn osastopäällikkönä ja aloitin työt myyjänä. Tästä syystä olen saanut enemmän vapaa-aikaa. Tein aluksi täällä Lapissakin ayurveda hierontoja iltaisin mutta jätin senkin pois, koska haluan olla ulkona mahdollisimman paljon. Olen harjoitellut vuosia ottamaan hyvinvoinnin huomioon ja minulle hyvinvointi on olemista luonnossa, olemista yhtä luonnon kanssa. Retkikumppanini, mieheni Mikko, on töissä moottorikelkkasafariyrityksessä. Meillä on onnellisesti viikonloput pääosin vapaata, joten suunnittelemme jotain ulkoilureissuja joka viikko.

Viime keväänä Mikko esitteli minulle uuden harrastuksen. Sitä kutsutaan mm. skinnailuksi tai randoiluksi ja siitä on salakavalasti tullut suuri intohimoni. Skinnailu mahdollistaa liikkumisen syvässä lumessa, rauhallisen hiihtelyn puhtaassa, hiljaisessa, kauniissa luonnossa ja se päättyy yleensä ihan hauskaan laskemiseen.

Sukset näyttävät laskettelusuksilta ja monotkin ovat samannäköiset mutta näillä on mukava hiihdellä vaikka metsän läpi, kiivetä tunturin päälle ja sen jälkeen vielä alas laskeminenkin on aivan oikeaa laskettelua. Suksissa ja monoissa on muutama tärkeä kikka, jotta tämä onnistuu. Aluksi kun lähtee hiihtämään kohti huippua, suksien pohjiin laitetaan niiden omalla tarralla kiinni nousukarvat eli skinit (suksen pohjan mallinen karvaisen nahan näköinen kangas, jossa on ns. myötäkarva ja vastakarva). Kun näillä tarpoo ylämäkeen, nousukarvojen vastakarva estää alas liukumisen mutta luistaa kuitenkin eteenpäin. Hiihdellessä monot laitetaan hiihtoasentoon jolloin ne antavat nilkasta periksi ja kantapää on vapaana kuten perinteistäkin hiihtäessä. Kun ollaan huipulla, valmistaudutaan laskuun. Skinit irrotetaan ja laitetaan reppuun, monot laitetaan napista laskuasentoon, jolloin ne eivät enää anna periksi nilkasta ja kantapää napsautetaan kiinni siteseen, kuten laskettelusuksissakin. Sen jälkeen vain lasketellaan rinne alas!

Ei minua koskaan suksiharrastukset olleet ennen Pohjoiseen muuttoa kiinnostaneet mutta kun kuulin, että yksillä suksilla voi sekä hiihtää hangilla metsässä, että lasketella tuntureilla, halusin ehdottomasti hankkia sellaiset välineet. Minun sukset: K2 Talkback 88; siteet: Dynafit speed; monot: La Sportiva Sparkle 2.0.

Rinteiden ulkopuolella laskiessa laskukokemus riippuu todella paljon lumen laadusta. Jos on esimerkiksi ollut todella tuulista, rinne voi olla todella jäinen ja epämukava, tai sen sijaan se voi olla oikein pehmeä ja siellä voi olla jopa puuteria! Lumiturvallisuus on tärkein asia mikä pitää ottaa huomioon laskiessa offareilla. Myös Suomessa on lumivyöryjä. Tässä tekstissä en kuitenkaan perehdy asiaan sen syvemmin.

Sunnuntaiksi luvattiin aurinkoa, joten me pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme ajamaan kohti Pallasta. Jätimme auton parkkiin Lommoltunturin kupeeseen parkkipaikalle tien viereen. Kartassa parkkipaikka on merkitty lilalla ympyrällä. Laitoimme skinit kiinni suksiin ja lähdimme kiipeämään Lommoltunturille tunturin länsipuolta. Oli aivan järjettömän kaunis ilma. Aurinko paistoi aivan kirkkaalta taivaalta ja olo oli mahtava. Metsä oli taianomainen ja noustessa ylemmäs tunturia, takana avautui henkeä salpaava maisema maailman ääriin. Pallastunturit kohoavat Lommoltunturin vieressä ja näköala Pallaksille on aivan täydellisen mahtava, siis kerta kaikkiaan upeinta koko Suomessa. Ylös kiipeäminen sujuu aina hitaasti, koska haluan nähdä kaiken. Jokainen yksityiskohta pitää piirtyä syvälle sydämeen ja sieluun.  Ei saa missata mitään siinä hetkessä.

Ylempänä tunturissa tuuli yltyi ja levitimme poron taljan istuinalustaksi lumen peitossa olevan puun juurelle. Siinä me nautimme eväsleipiä ja teetä, täydellisessä kauneudessa, niin kauan kunnes alkoi tulla kylmä. Pakkasimme tavaramme ja jatkoimme matkaa vielä ylöspäin. Huipulla irrotimme  nopeasti nousukarvat, laitoimme monot laskuasentoon, napsautimme kannat kiinni siteeseen ja lähdimme pujottelemaan alaspäin. Lumi oli miellyttävää. Ensimmäistä kertaa Pallaksen offareilla sain kokea jotain muuta kuin tuulen paiskimaa jäärinnettä. Tunne voi johtua siitäkin, että olen kehittynyt. En pelkää enää laskemista.       

                                                                       

Same in English:

As I see the sun behind the fell Kätkä, I realize we've made it through the polar night! It feels amazing that it's still bright after work. I didn't believe I'd take the darkness so seriously. I thought it wouldn't be any darker than in Ostrobothnia (middle Finland) because there is white snow on the ground. However, without the sun it truly was dark even there was a lot of snow. My eyes basically opened the first day we got sunshine after the polar night. There was very little sun between October and January.

I've always been "chasing the sun" even when living in more southern parts of Finland but during January and February this has been crazy! They say it's been more cloudy than usually so every possible moment it's been sunshine we've been outside.

When we moved to Lapland, I gave up my job as a department manager and now work as a sales person. Because of that I've gotten more free time. At first I also did ayurveda massage in the evenings but I quit that up because I want to be outdoors. For years I've practiced taking care of myself and for me my well being means being in the nature. My partner, Mikko, works at a snow mobile safari company and we both luckily have the weekends mostly off so we plan nice outdoor trips every week.

Last spring Mikko introduced me a new hobby. This is called ski touring, skinning, backcountry skiing etc. and it has become my passion. Ski touring makes it possible to ski in a deep snow, in a clean, quiet, beautiful nature and usually ends with quite fun downhill skiing from the top.

The skis look like alpine skis and the ski boots look like normal ski boots as well but with those it is also nice to for example ski in a forest, climb on a fell/mountain and also downhill skiing is real downhill skiing. When skiing in a forest, one puts skins to the bottoms of the skis (the skins looks little bit like fur). When one is climbing, the skins grips to keep one from sliding back but allows the skis to glide forward. When skiing uphill the ski boots are set to walk mode so that the ankle can flex. The heel is released from the binding also. On the top it's time to prepare for downhill skiing. Remove the skins, put them to the backpack and put the boot to ski mode so the ankle gets the needed support. Then attach the heel to the binding and enjoy the ride!

I had never been interested in skis before moving to North but when I heard it would be possible to ski in a snowy forest and also do downhill skiing with the same skis, I just had to buy that equipment. My skis: K2 Talkback 88; bindings: Dynafit speed; ski boots: La Sportiva Sparkle 2.0.

When touring is done off-piste and outside of ski resorts the downhill skiing experience depends a lot of how the snow is like. If it's been very windy, the slope can be very icy and inconvenient; or if the conditions are great it can also be soft and awesome powder. The most important thing when backcountry skiing is avalanche safety. There are avalanches also in Finland. In this text I'm not going to write about that though.

The weather forecast said sunshine on Sunday so we packed our backpacks with sandwiches and tea and drove to Pallas. We left the car by the road, on a parking spot close to Lommoltunturi. On the map the parking is marked with a purple circle. We put skins to the bottoms of the skis and started to climb on a fell Lommoltunturi from the west side of the fell.The weather was insanely beautiful. The sun was shining from the clear blue sky and I felt amazing. The forest was magical and when the forest ended, the view was breathtaking. The Pallas fells are next to fell Lommoltunturi and the view towards Pallas fells is the most fascinating in the whole country. Climbing always takes a lot of time because I want to see everything. Every small detail has to be drawn deeply in to the heart and soul, can't miss anything in that moment.

 Closer to the top the wind got worse and we decided to take a lunch break next to a snowy tree. And there we sat, in the perfect beauty until it was getting too cold to just sit there. After the break we continued the climb. On the top, we removed the skins, put the boots to downhill ski mode and attached the heels to the bindings and skied down. Snow was very pleasant. For the first time on the backcountry close to Pallas I got to experience something else than icy, hard snow. One reason might be that I've become a better skier. I'm not so afraid of downhills anymore. 


Loving outdoor greetings,

Nita