Touring suksilla uuden rakkauden huipulle

Entinen lempitunturini on Lommoltunturi Pallaksella. Lommolilta näkyy upeat Pallakset. Sunnuntaina kiipesin Luostolla Orresokka-tunturille ja rakastuin siihen paikkaan! Taivas oli sininen mutta taivaanrannassa oli sen verran pilviä, että ne loivat Ukko-Luostolle dramaattisen valon. Näky oli vavisuttavan kaunis ja tunsin vastaavanlaisen vau-elämyksen, kuin vuosia sitten Pallaksella. 

Näkymä Ukko-Luostolle Orresokalta

En liiku tunturissa liukulumikengillä. Meillä oli liukkarit mutta ne olivat alamäessä todella huonot ja epävakaat ainakin niillä kenkään kiinnitettävillä siteillä. Minulla on Touring/vapaalaskusukset. Touring sukset on monipuoliset sukset, koska niillä voi yhdistää hiihtämisen ja laskettelun. Niissä on irroitettavat koko suksen pohjan kokoiset nousukarvat joilla pääsee Suomessa mille vain tunturille ylös skinnaillen!

Minun sukset on ostettu joskus noin neljä vuotta sitten. Sukset ovat K2 Talkback 88 (2,3kg/pari); siteet: Dynafit speed; monot: La Sportiva Sparkle 2.0 sekä Black Diamondin teleskooppisauvat. Näitä suksia ei varsinaisesti käytetä (tasaisemman maan) hiihtovaelluksilla, koska mm. monot ovat suhteelliset kömpelöt mutta sopii juurikin skinnailuun, vuorten ja tuntureiden huiputusreissuihin mainiosti, sekä laskemiseen.

Suksen pohjasta irroitettu nousukarva

Sukset näyttävät laskettelusuksilta ja monotkin ovat samannäköiset mutta näillä on mukava hiihdellä vaikka metsän läpi, kiivetä tunturin päälle ja sen jälkeen vielä alas laskeminenkin on aivan oikeaa laskettelua. Suksissa ja monoissa on muutama tärkeä kikka, jotta tämä onnistuu. Aluksi kun lähtee hiihtämään kohti huippua, suksien pohjiin laitetaan kiinni nousukarvat eli skinit (suksen pohjan mallinen karvaisen nahan näköinen tarralla kiinnitettävä kangas, jossa on ns. myötäkarva ja vastakarva). Kun näillä tarpoo ylämäkeen, nousukarvojen vastakarva estää alas liukumisen mutta luistaa kuitenkin eteenpäin. Hiihdellessä monot laitetaan hiihtoasentoon jolloin ne antavat nilkasta periksi ja kantapää on vapaana kuten perinteistäkin hiihtäessä. Kun ollaan huipulla, valmistaudutaan laskuun. Skinit irrotetaan ja laitetaan reppuun, monot laitetaan napista laskuasentoon, jolloin ne eivät enää anna periksi nilkasta ja kantapää napsautetaan kiinni siteseen, kuten laskettelusuksissakin. Sen jälkeen vain lasketellaan rinne alas!

Sunnuntaina 14.3. huomasin aamukahvia keitellessä, että taitaa pilvisistä lupauksista huolimatta sittenkin tulla aurinkoinen päivä. Opiskelen sunnuntaiaamuisin yhtä joogafilosofian pyhää kirjaa, Bhagavad Gitaa, skypen välityksellä intialaisen opettajan ja pienryhmän kanssa. Aiheena tänä sunnuntaina oli se, että me olemme muutakin kuin vain meidän keho. Olemme henkisiä olentoja. Meillä on meidän fyysiset sekä henkiset tarpeemme, liike ja tunteet.

Pakkailin luennon aikana eväät ja lumiturvallisuusvälineet sekä pipon, kypärän ja taukotakin reppuun ja heti, kun luento loppui, syöksyin autoon ja ajoin Luostolle. Matkalla soitin Mikolle vielä, että tsekkaa vähän kartasta mihin olen menossa jne. Oli aivan älyttömän haikea fiilis lähteä aurinkoisena päivänä skinnailemaan ilman Mikkoa. Selvästi on jo pimeys ja yksin käpertymisen aika ohi ja kevättä rinnassa, kun yksin hiihtäminen ei olekaan enää parasta maailmassa. Kuitenkin on ollut aivan mahtavaa olla ihan omissa energioissa ja tunnustella miltä tämä elämä oikeasti tuntuu.

Mikko on käynyt täällä nyt tämän kolmen kuukauden aikana jo parikin kertaa. Jouluna me kävimme yhdessä Paavonpolulla yöpymässä samassa paikassa missä olin yksin yön laavulla, ja käytiin myös Oratunturilla tulistelemassa.  Lisäksi tehtiin upea reissu Saariselälle. Tammikuussa laitettiin Oulussa meidän koti pois ja helmikuussa käytiin Kiilopäällä ja siellä "minun" Kaarestunturin tuvassa yöpymässä.

Olin bongannut Orresokan itseasiassa Instagramissa seuraamani @fin.hiker -nimimerkin kuvista/reissuista. Suosittelen, kannattaa tsekata, siellä on UPEITA kuvia! Ei ollut ensimmäinen tunturi, jonka olen painanut mieleeni Finhikerin reissuista. Olemme olleet Instagramissa ystäviä jo useamman vuoden ja samoilleet samoja seutuja moneen kertaan. 

Ajoin autolla ihan Orresokan juurelle googlemapsin ohjeiden mukaan. Hankatien päässä oli vielä iso kääntöpaikkakin mihin sai auton kivasti parkkiin. Laitoin skinit suksien pohjiin parkkiksella ja monot hiihtoasentoon. Viimeksi olin käyttänyt suksia laskiessa joten nyt piti vähän värkätä ennen lähtöä. Laitoin Ortovoxin piipparin kaulaan; lapio ja sondi olikin jo repussa. En näe usein ketään muita ihmisiä reissuillani enkä nähnyt nytkään. Olen hiihdellyt usein ilman piipparia jos missäkin, koska olen ajatellut, että eihän minua kukaan kuitenkaan löydä jos hautautuisin nyt täällä lumivyöryyn. Yksi uusi ystäväni kuitenkin kirjoitti minulle, että kannattaa AINA olla piippari mukana jos vaikka sattuukin niin päin, että NÄET, että joku toinen joutuu lumivyöryyn ja hautautuu lumeen. Pääsee heti paikantamaan mistä pitää alkaa kaivaa. Nyt minulla on aina piippari mukana!

Taivas oli sininen ja lähdin hiihtämään Orresokalle päin. Ei tarvinnut nousta paljonkaan, kun dramaattinen Ukko-Luosto tuli näkyviin. Yksinkin hiihdellessä sanon usein ääneen "v-a-u-u!" ja taas toistelin sitä ääneen ja tunsin sääliä niitä kohtaan, jotka eivät ns. pidä talvesta. 

Hiihdin ylöspäin vain noin kilometrin verran ja olin huipulla. Otin sukset pois ja istahdin makuualustalle syömään eväitä ja katselemaan maisemia. Tunsin jälleen taivaallista iloa ja onnellisuutta. Tänne tulisin myös Mikon kanssa pääsiäisenä!

Alaspäin matka ei kestänyt kauan. Lumen pinta oli välillä jäässä ja välillä loskainen auringon ansiosta ja vaihteleva pinta on vaikeaa laskettavaa mutta niin vain, taas kerran, pääsin ehjänä alas. Tyyli on vapaa, sanotaanko näin, ja "se mikä ei tapa se vahvistaa" plus vielä "harjoitus tekee mestarin!" ja tärkeimpänä kaikista "what you don't have, you don't need it now!"

It was a beautiful day! <3

Nita